Matka Äänisen kalliopiirrosalueelle kesällä 2011

Arto Tuomi

Koska Suomen kalliopiirrokset odottavat vieläkin löytäjäänsä, lähimmät ”kivikaiverrukset” löytyvät Venäjän Karjalasta, Äänisjärven itärannalta. Sinne olimme taas matkalla seurueessa, johon kuului kahdeksan virolaista ja kuusi suomalaista asian harrastajaa.

Matkan järjestäjänä oli Loit Joekalda, joka on käynyt alueella jo useita kertoja kolmen vuosikymmenen aikana. Mukana oli myös mm. Iris Mankila jo viidettä kertaa. Allekirjoittanut oli mukana viisi vuotta sitten Suomen ja Viron muinaistaideseurojen yhteisellä matkalla. Kaikki muut matkalaiset olivat ensikertalaisia.

Paikallinen väestö on tiennyt kalliopiirrosten olemassaolosta aina ja ensimmäiset venäläiset tieteelliset retkikunnat ovat käyneet alueella jo vuonna 1848. Ehkäpä Suomen muinaistaideseura on kyennyt toiminnallaan popularisoimaan tätä aihetta, koska nytkin mukana oli kirjava joukko taustaltaan, ja ammatiltaan erilaisia ihmisiä.

Matkan järjestely oli Loitille varmaankin haasteellista, koska esim. laivaliikenne Petroskoista Shalaan on ollut seisauksissa kolme vuotta ja on uudelleen avattu vasta tämän kesän alussa. Niinpä myös monet matkan yksityiskohdat selvisivät aivan viime tinkaan. Muutama alun perin mukaan halunnut ei sitten voinutkaan osallistua.

Ahkeran kirjeenvaihdon ja erilaisen vaihtoehtovertailun jälkeen matkasimme Helsingistä Pietariin uudella Allegro-junalla, joka pyyhälsi parhaimmillaan 225 km/h. Matka kesti vain 3,5 tuntia. Pietarissa menimme taksilla Laatokan asemalle, jossa sitten tapasimme osan virolaisista. Enin osa heistä matkusti tila-autolla suoraan Petroskoihin.

Venäläisen junan coupe-vaunu on ahdas. Varsinkin, kun sinne ahtautui neljä ihmistä rinkkoineen ja retkikamppeineen. Lämpötila oli kuin huonossa saunassa, 60 astetta, ennen kuin Murmanskiin matkaava juna nytkähti liikkeelle venäläisellä täsmällisyydellä kello 22.02. Viimein vaunussa viileni ja saattoi yrittää nukkumista.

Aamun tullen saavuimme Karjalan pääkaupunkiin Petroskoihin, jossa tapasimme Taiston ja auton. Kuljetimme varusteemme satamaan, jossa ei kuitenkaan ollut matkatavaran säilytyspaikkoja, vaan veimme ne hotelli Pohjolaan eli Severnajaan säilytykseen. Samalla söimme aamiaisen hotellissa. Petroskoin kotiseutumuseo oli järjestänyt oivallisen näyttelyn, joka toimi hyvänä esittelynä alueen arkeologiaan. Esillä oli myös muutamia kalliopaaseja, jotka on tuotu Äänisen kalliopiirrosalueelta. Iltapäivällä siirryimme satamaan varusteinemme ja kantosiipialus ”Komeetta”vei meidät Äänisen yli Shalan kylään.

Laivaliikennettä oli ollut yli kolme vuotta pysähdyksissä Shalan ja Petroskoin välillä ja myös ”satamaterminaali” oli purettu pois. Jätimme tavarat vartioituna nurmikolle odottelemaan jatkoyhteyttä. Kylän ruokakaupan myyjä lappoi tavaraa tiskille ja helmitaulu kilahteli monta kertaa ennen kuin saimme ostettua tarpeellisen määrän ruokaa viikoksi koko joukolle. Ennakkoon oli hankittu leipää ja muita tarpeita, kuten kolme peltiämpäriä ruuan laittoon.

Henkilökuljetukseen muutettu entinen kalastusalus otti meidät kyytiinsä ja matka kohti Besov Nosia, eli ”Pirun Nokkaa”, alkoi. Karjalan meri, Äänisjärvi, huokaili hiljaa, oli melkein tyyntä. Kaukaa erotti vanhan jo aikoja siten käytöstä poistetun majakan valkoisen rungon ja kilometrien pituiset hiekkarannat odottivat illan hämyssä.

Ripeästi siirtyivät painavat rinkat ja ruokatarvikkeet pienellä perämoottoriveneellä laivasta rantaan. Noustuamme rantatöyrästä ylös hiekkakankaalle näimme ensimmäiset merkit myrskytuhoista, joista olin jo kuullut Suomessa. Valtavalla voimalla liikkunut myrsky oli kaatanut puustoa satojen metrien leveydeltä jättäen puita toisiaan vasten konkeloon. Kaikki tutut metsässä olleet hiekkatiet ja polut olivat dramaattisella tavalla muuttuneet läpikulkemattomaksi ryteiköksi. Puiden korjuusta ei näkynyt vielä merkkejä, vaikka alue on virallinen retkeilyalue, ja puita oli vaarallisella tavalla puolittain kaatuneina.

Löysimme kuitenkin vanhan leiripaikkamme viiden vuoden takaa ja asetuimme telttaleiriin. Laitoin oman telttani aivan rantatöyräälle nähdäkseni aamulla ensimmäiseksi hiekkarannan ja järven selän, joka on niin laaja, että on kuin olisi meren rannalla. Sopivan puhurin tullen lentäisi telttani kankaalle kuin tiskirätti, mutta uhmasin säitä, ja onnekseni koko viikko olikin lähes tyyntä, ja aurinko helli meitä paikoin helteisenä.

Leiriin asettuminen tarkoittaa myös polttopuiden keräämistä, nuotiopaikan kunnostamista, veden hakua järvestä jne. Virolaisista kunnostautui Jaak, joka rakensi todella hienon leirivessan sopivalle etäisyydelle teltoista. Kohta oli nuotiossa tuli ja teekattilakin porisi. Jotkut halusivat jo kai nähdä piirroksia, mutta ensin oli nukuttava matkan rasitukset pois.

Aamutoimien jälkeen sovimme vartiointi- ja ruuanlaittovuoroista. Sen jälkeen lähdimme Loitin johdolla tutustumaan kallioniemekkeiden piirroksiin. Kiinnitin huomiotani siihen, että alueella oli monia nuoria venäläisiä matkailijoita leiriytymässä. He eivät varmaankaan olleet siellä kalliopiirrosten takia, vaan Äänisen ihanat maisemat, puhdas vesi ja hehkuva aurinko olivat houkutelleet heitä tänne. Kevyitä, alumiiniputkirunkoisia katamariinipurjeveneitä liikkui vesillä paljon. Loit tuskaili myöhemmin joutuneensa olemaan kuin turistioppaana, vastaillessaan uteliaisiin kysymyksiin kalliopiirroksista. Oman työ, eli kuvien kopiointi, keskeytyi vähän väliä.

Pikku hiljaa uudetkin kävijät oppivat löytämään kallioniemet, joissa piirroksia on, mutta silti Loit sai aina kintereilleen joukon tallentajia, koska he tiesivät hänen tuntevan jokaisen piirroksen tällä alueella.

Rantaa myöten liikkuen pääsi kohteisiin parhaiten, koska polut ja tiet olivat kaatuneiden puiden peitossa. Tein yksin retkiä tuttuihin paikkoihin viiden vuoden takaa ja kuvasin uudella kamerallani tyytyväisenä, koska nyt oli kortissa tilaa ja akuissa virtaa. Edellisellä kerralla kameran akku hyytyi muutaman kuvan jälkeen, koska se ei ollut latautunut kunnolla. Taisto kuvasi isolla videokameralla aineistoa dokumenttia varten. Monet valokuvasivat, mutta ahkeraan tehtiin myös frottaaseja ja muita kopioita kalliopiirroksista.

Erityisen iloinen olin löydettyämme myös ”karhun”, joka on pienellä kalliosaarella Mustajoen suulla. Uusi kamera teki juuri tässä kohtaa tepposen, eikä tarkentunut kunnolla. Huomasin myöhemmin kotona karhun kuvan olevan niin himmeän, että siitä ei saanut selvää. Ehkä minun on mentävä kolmannen kerran paikalle saadakseni hyvän kuvan ”karhusta”!

Emme päässeet läheiseen autiokylään, koska tie oli sinne poikki kaatuneitten puiden takia. Mustajoen suulle on perustettu jonkinlainen matkailuyritys, joka järjestää mm. venekyydityksiä. Toivottavasti alueen matkailukäyttöä kehitettäessä otetaan huomioon myös kalliopiirrokset ja niiden säilyttäminen.

Leirikeittiömme sai nimen ”kolmen ämpärin gourmet”, koska ruoka valmistettiin nuotion päällä emaliämpäreissä. Paistinpannu ja teekattila vielä täydensivät keittiökalusteita. Eikä leirissämme todellakaan ollut minkäänlaisia kylmäkalusteita, vaan ruoka oli säilykkeitä, perunoita, kaalia, makaronia, leipää ja teetä. Tarvikkeet oli kaivettu maakellareihin, jotta eläimet eivät olisi niitä popsineet suihinsa yön aikana. Toki saimme yhtenä päivänä myös pannukakkua tuoreiden hillojen ja mustikoiden kera. Yhtenä aamuna rantaan saapui veneellä romaniperhe, jolta saimme ostaa isoja ahvenia pannulla paistettavaksi. Myös juomavesi asetti haasteita. Loit vakuutti Äänisen veden olevan juomakelpoista, mutta päätimme kuitenkin keittää sen, varsinkin kun sen pinnalla oli iltaisin jotain hiutaleita. Selvisimme ilman vatsatauteja, eikä keittiömme menu ollut hassumpi.

Helteiset ihanat päivät kuluivat nopeasti ja pian oli poislähdön aika. Laivaa vain ei perjantaiaamuna kuulunut ja Loit joutui soittamaan kapteenin hereille. Kävimme vielä Gurin saaressa, josta jatkoimme Joutsenniemeen, jonka kuvat olivat sammaleen alta vaivoin löydettävissä.

Kohta olimmekin jo sitten takaisin Shalan kylässä, jonka kaupasta oli erityisen mukavaa ostella kylmää kuplivaista juomaa monta pullollista, sekä tietysti jäätelöä, joka ei sekään mitenkään huonoa ollut viikon helteiden jälkeen.

Nautimme rannan varjoissa virvokkeita ja joku osti myös viiniä lähtömaljoja varten.

Aivan ihastuttavan loppuhuipennuksen tarjosi suomalaisten naisten laulukuoro, joka esitti kansanlauluja, johon virolaiset ystävämme vastasivat samalla mitalla. Laulukirjasta sattui löytymään myös lauluja heidän omalla äidinkielellään. Virolaiset pakkautuivat autoonsa ja jatkoivat kohti Belomorskia ja Uikujoen kalliopiirrosaluetta. Me muut menimme kantosiipialuksella yli Äänisen kohti Petroskoita.

Pieni vesisade raikasti ilmaa odotellessamme taksia hotelliin. Loit ja Iris jatkoivat yöjunalla Belomorskin suuntaan ja me muut nukuimme autuaan ihanassa hotellisängyssä pois matkan rasituksia. Seuraavana päivänä vietimme kaunista kesäpäivää mm. banjassa kylpien ja rokkikonserttia kuunnellen. Illalla lähti meidänkin junamme kohti Pietaria ja aamulla tuo eurooppalainen miljoonakaupunki otti meidät helteisenä vastaan.

Sanotaan, että reissussa rähjääntyy, mutta kontrasti oli melkoinen, kun nousimme suomalaiseen Allegroon, jonka sisustus tuo mieleen hammaslääkärin vastaanottotilat. Kieltämättä ilmastointi tuntui ylelliseltä, varsinkin venäläisen coupe-vaunun jälkeen. Meinasi suomalainen tsuhna turhautua kun tullimies pyysi nähdä rinkkani sisällön, juuri kun olin sen vaivoin saanut nostettua ylähyllylle. Kerroin hänelle olleeni viikon telttaleirissä Äänisen kalliopiirrosalueella ja kysyin haluaisiko hän kuulla koko tarinan? ”Antaa olla, pane reppu kiinni. Ketä kiinnostaa moinen!”