Suomen muinaistaideseura ry

Seuran syysretki 2014

Suomen muinaistaideseuran syysretkellä 6.-7.9.2014 tutustuttiin suomalaiseen uskomusmaailmaan teemalla ”Kalliomaalaus, kuppikivi ja kirkko”. Mielenkiintoisten kohteiden lisäksi matkalaisia hemmoteltiin upean aurinkoisella ja lämpimällä säällä.

Lauantai 6.9.

Matkalle lähdettiin totuttuun tapaan Kiasman edestä Pukkilan liikenteen Jaken ohjaamalla bussilla, matkaoppaanamme mainio Eero Siljander. Ensimmäinen vierailukohteemme oli Heinolan maaseurakunnan viehättävä puukirkko. Seuraava kohde, Rautvuoren kalliomaalaus, sijaitsee kirkosta vain muutaman kilometrin päässä. Rautvuoren maalaus käsittää levinneen punaisen värijäljen, jonka yläosassa on mahdollisesti erotettavissa ihmishahmoa. Punavärijäljen päälle on vuonna 1974 maalattu räikeän keltaisella värillä outo muistokirjoitus, jolle ei ole löytynyt selitystä. Rautvuoren maalaus on nyt kuivalla maalla, mutta Ala-Räävelin ranta on vain kivenheiton päässä. Samaisen järven rannalla, vain noin neljän kilometrin päässä Rautvuoresta, on myös Heinolan Lusin maalaus. Rautvuoren kallio on kapealla kannaksella, jonka toisella puolen on Ruotsalaisen vesistö. Korkeat kalliot jatkuvat koko kannaksen leveydeltä. Veden ollessa korkeammalla Ala-Rääveli lienee ollut osa isompaa vesistöä. Mahtaneeko kalliomaalauksia olla muinaisen vesireitin varrella muitakin?

Kolmas vierailukohde sijaitsi edelleen Heinolassa, Taipaleen kylän Vanha-Taipaleen tilalla. Siellä peltoon pistävän metsäsaarekkeen laidassa seisoo paksurunkoinen, kelottunut mänty, joka ojentelee leveitä, käkkyräisiä oksiaan kaikkiin ilmansuuntiin. Perimätieto kertoo, että mäntyyn on aikoinaan naulattu karhuntaljoja tai ripustettu karhunkalloja.

Heinolan Karhumänty on yksi harvoista yhä pystyssä olevia karhunkallohongista eli männyistä, joihin liittyy muistitietoa karhunkaadosta. Karhunkallohonkien olemassaolosta on kuitenkin kerätty paljon perimätietoa, etenkin Hämeestä. Karhunkallohongat liittyvät karhuriittiin, joka jakautui kolmeen osaan: karhun kaatoon, karhunpeijaisiin ja karhun palautukseen. Karhunkallohongat liittyvät viimeisimpään eli karhun palautukseen.

Matka jatkui kohti Mäntyharjua. Ennen Sarkaveden maalauksia poikkesimme pikaisesti katsomassa Pajamäen löytöpaikkaa Nurmaanjärven pohjoisrannalla. Pajamäki on vanhaa kaskipeltoa. Alueella ei ole koskaan tehty kaivauksia, mutta tarkastuksessa sieltä on löytynyt rautakuonaa sekä rautakautista keramiikkaa, eli siellä on ollut rautakautinen asuinpaikka ja raudanvalmistusta. Lisäksi alueella on kuppikallio ja kuppikiviä. Kivet oli jo sammal peittänyt joten jouduimme puhdistamaan niitä nähdäksemme, missä oli kupeja. Kaksi isoa, monen kupin kiveä löytyi ennen kuin oli jatkettava matkaa.

Virransalmen uuden sillan kupeessa odotti neljä moottorivenettä, jotka alkoivat kuskata porukkaa Haukkavuori III:n puoliluolan edustalla olevalle nuotiopaikalle. Kun kaikki oli saatu roudattua paikalle, alkoi kuljetus erissä tulosuuntaan, Haukkavuori I:n ja Kannonalusen kalliomaalauksille. Venekyytiä odottavat jäivät paistamaan makkaraa nuotiolle. Mäntyharjun Haukkavuoren kalliot ovat täynnä luonnollista punaista väriä isoina läikkinä sekä eri paksuisia punaisia kvartsisuonia, mikä tekee maalausten erottamisesta hyvin hankalaa. Nyt kolmannella käynnilläni erotin itse ensimmäistä kertaa puoliluolan edessä olevat värijäljet sekä Haukkavuori I:n epämääräisen eläinhahmon.

Ruokailu oli tilattu Mäntymotellille, jonka pihassa on savolaisten ja hämäläisten eränkäyntiin liittyvien riitojen muistoksi pystytetty muistomerkki. Uittovuoren kalliomaalauksen löytäjä Pekka Pitkänen lähti täältä kotimatkalle, me muut jatkoimme matkaa Hirvensalmelle Hotelli Satulinnaan, minne majoituimme. Illalla ennen vapaat seurustelua oli ohjelmassa seuran syyskokous. Yksi hallituksen jäsenistä oli etukäteen ilmoittanut, että ei ole enää käytettävissä. Hänen tilalleen valittiin kaksi uutta jäsentä, Arto Tuomi ja Esa Kekäläinen.

Sunnuntai 7.9.

Bussi kaartoi Hahlavuoren yläpuolella olevan metsäautotien päähän, mistä lähdimme kiipeilemään louhikkoista rinnettä kohti maalausta. Sumu teki maiseman utuiseksi ja unenomaiseksi. Hahlavuoren tiiviistä kuvioryhmästä erottui vaivoin yläosan tikkumainen eläin ja kädet ylös kohottanut ihmishahmo siitä jonkin matkaa alempana. Valkoinen valuma peitti oikean laidan kuviot lähes kokonaan. Kauempana oikealla oleva arvoituksellinen litistynyt ympyrä, jonka yläosan halkaisee sisältä kaareva viiva, erottui himmeästi ja erivärisenä kuin muut kuvat. Punaista väriä on päämaalauskohdan lähellä useassa kohtaa kalliossa, mutta muita kuvia ei erotu.

Kovin moni meistä ei tiennyt odottaa mitään Pellervo Lukumiehen Toivakan kirkkoon tekemistä maalauksista. Ensikertalaiselta niska nyrjähtää helposti, niin erilaisia ja hämmentäviä poptaidetta ilmentävät kuvat ovat perinteisen pienen puukirkon katossa ja seinien yläosissa. Itse Alvar Aalto suunnitteli 1920-luvulla kirkkoon hyvin perinteisiä koristeaiheita, mutta 1970-luvulle tultaessa ne olivat päässeet jo hyvin huonoon kuntoon. Taiteilija Pellervo Lukumies sai tehtäväkseen uudistaa kattomaalaukset minkä hän tekikin hyvin perusteellisesti. Skandaaleilta ei vältytty kun maalaukset alkoivat hahmottua. Silloinen kirkkoherra ei voinut sietää kuvia ja koska kuvat saivat seurakunnan päättäjien päätöksellä jäädä niin kirkkoherra lähti. Meillä oli onnea kun kirkkoherra Panu Partasella oli aikaa kertoa maalauksista, niiden taustoista ja tulkinnoista.

Maukkaan lounaan nautimme erinomaisen viehättävässä Ruuhipirtissä. Koska olimme jo aikataulusta jäljessä ja osa kiirehti Helsinkiin tuloa, niin Viherinkosken kalliomaalaukset jäivät hyvin nopealle vilkaisulle. Siirtolohkareen vaatimattomat punavärijäljet ennätimme nähdä, mutta vastarannan kalliolle emme ennättäneet. Viimeisenä kohteena vielä piipahdus tekstiilitaitaja Anu Pylsyn ateljeessa ennen kotimatkan alkua.