Kolmiköytisienvuori. Ruokolahdella Kirjamoinlahden kivisellä rantakaistaleella sijaitsee hyvin erottuva punavärinen kalliomaalaus, josta ensimmäisenä hahmottuu kaksi tai useampia kädet pystyssä olevia ihmishahmoja. Suurikokoisten ihmishahmojen yläpuolella oikealla erottuu selkeästi kädet kohotettuina kuvattu ihminen, jonka alaruumis muistuttaa käärmettä. Vasemmalla ylhäällä on vaikeammin tulkittavia aaltomaisia vaakaviivoja. Ihmishahmon vierellä on myös selvästi erottuva käärmekuvio. Isosta kuvakentästä alaoikealla on myös punaväriä, josta maalausaihe on vaikeasti tulkittava. Kalliomaalaukset sijaitsevat kallion ulokkeessa, jonka yläpuolella on ihmisenmentävä taskumainen kolo. Maalauskohteeseen pääsee maitse polkua pitkin
prev
next