Konniveden Haukkavuori

Haukkavuoren kallio sijaitsee Konniveteen työntyvän Kelloniemen länsirannalla. Vuolenkoskelta eli etelästä tultaessa on mahdollista havaita kallion hämmästyttävän selkeä antropomorfinen profiili. Profiili näkyy vain kauempaa vedestä käsin. Kalliossa on ainoastaan yksi pieni mutta sitäkin hienompi maalaus, laukkaavaa hirveä tai hirven vasaa esittävä kuva. Siinä missä muut kalliomaalausten kuvat ovat yleensä erittäin pelkistettyjä ja yksinkertaisia voi Haukkavuoren hirveä pitää hyvin eläväisenä, jopa taiteellisena. Hirvi laukkaa viistossa kallionlohkareessa oikealla syrjällä. Kallio on hieman hankalasti tavoitettavissa ainakin jokamiehenoikeuksia noudattaen. Parhaiten sinne pääsee kesällä meloen Vuolenkoskelta.

prev next

Kesällä 2020 Janne Kinnunen ja Mikko Salopino pelastivat Suomen muinaistaideseuran aloitteesta Konniveden Haukkavuoren kalliomaalauksen varmalta tuholta. Aivan maalauksen alle oli kasvamassa mänty, joka olisi kasvanut kiinni kallioon, peittänyt ja tuhonnut Suomen eittämättä kauneimman kalliomaalauksen, pienen, elävästi kuvatun laukkaavan hirven. Viereen juurtunut koivu olisi myös tehnyt tuhojaan. Lupa puiden poistamiseen saatiin, tarvittiin vain näitä käytännön tekoja. Hienoa työtä, varsinainen kulttuuriteko. Suurkiitos!

Kuvat: Janne Kinnunen.