Louhisaaren kalliomaalaus 

Teksti: Olavi Ahokas 

Tutkimustilanne Papinniemellä tuntui jälleen olevan ikään kuin seisahtuneessa vaiheessa: olin saanut metalliesinelöytöjeni myötä jo omaksi ilokseni huomattavasti tietoa ja näkemystä Kirkkokallion ympäristön sisältämästä muinaismuistopotentiaalista, mutta löytöjeni perusteella ei toistaiseksi mikään oikeaa tieteellistä tutkimusta tekevä taho tai henkilö ollut tarttunut asiaan. Vaikka maasta paljastuvat löydöt olivatkin kiinnostavia, ei tuntunut oikein mielekkäältä eikä ehkä eettiseltäkään jatkaa loputtomasti alueen tyhjentämistä muinaisesineistä, vaikka sitä ei muinaismuistoaluemäärityksellä ollut erityisesti kiellettykään.

Kohdistin siis välillä mielenkiintoni muihin asioihin. Vaikka lähtökohta harrastukselleni oli ollutkin Papinniemi, olin toki jo varhain kiinnostunut historiasta laajemminkin. 1970-luvulla alkoivat kivikauden kalliomaalaukset nousta yleiseen tietoisuuteen. Maalauksia oli alettu löytää vuosi vuodelta runsaammin ja aiheesta oli lukuisia yleistajuisia artikkeleita ja juttuja tiedotusvälineissä. Kiinnostuin asiasta, ja kun lehtiartikkeleissa oli selostettu tarkasti, mistä maalauksia kannatti etsiä, päätin itsekin yrittää. Tällä päätöksellä tuli olemaan merkittävä välillinen vaikutus Papinniemen arkeologiseen tutkimiseen. 

Olin lukenut, että maalauksia on tyypillisesti jyrkissä, veteen laskeutuvissa kallioissa, joiden ilmansuunta on länsi – lounainen. Etsin peruskartalta, missä päin Pyhäjärven rannoilla ja saarissa olisi tällaisia paikkoja. Lähdimme heinäkuussa 1988 koko perheen voimin veneilemään ja tutustumaan lupaaviin kalliorantoihin. Eräs lupaavimmista kohteista näytti olevan Louhisaari aivan lähellä valtakunnanrajaa. Sinne oli kartalla merkitty veteen rajoittuva kalliojyrkänne, joka avautui juuri oikeaan läntiseen ilmansuuntaan. Suunnistimme Louhisaaren luo ja jo matkan päästä erotimme sileässä kallioseinämässä normaalista ruosteenruskeasta selvästi poikkeavaa punaväriä. Lähempänä kalliota vaikutelma vahvistui, ja vaikka kalliota peittikin osittain jäkälä, oli siinä havaittavissa luonnonmuodoista poikkeavaa teräväkulmaista viivastoa. Otin kuvioista muutamia diakuvia ja päätin viedä ne asiantuntijoiden nähtäväksi. Palattuani kesälomalta Helsinkiin muistin lukeneeni, että yksi varhaisista kalliomaalauksiin perehtyneistä ammattilaisista oli yli-intendentti Pekka Sarvas, johon olin jo tutustunut rahalöytöjä Museovirastoon luovuttaessani. Sovin tapaamisesta Sarvaan kanssa ja esittelin hänelle diakuvani. Sarvas tunnisti kuvien perusteella kohteen välittömästi kalliomaalaukseksi. Hänen nopea ensitulkintansa oli, että maalaus esitti jonkinlaisia päällekkäin asetettuja “tikku-ukkohirviä”. Organisatorisesti kalliomaalausasioita hoiti tuolloin Museovirastossa arkeologi Matti Huurre, ja Sarvas saattoi minut hänen puheilleen. Huurre otti minulta talteen kalliomaalauksen tarkat sijaintitiedot ja lupasi, että seuraavana kesänä tulisi Museoviraston “retkikunta” tarkastamaan kohteen. 

Heinäkuussa 1989, ollessamme taas kesälomalla Uukuniemellä, mökillemme saapuikin Museoviraston retkikunta: minulle jo ennestään tuttu Jussi-Pekka Taavitsainen vapaaehtoisavustajanaan kuvanveistäjä Martti Aiha. Lähdimme oitis Louhisaareen, jossa Taavitsainen totesi kohteen varmasti kalliomaalaukseksi. Maalaus dokumentoitiin valokuvaamalla ja – tuolloin vielä käytetyllä menetelmällä – jäljentämällä se läpinäkyvälle muoville. Koska kalliomaalauksen dokumentointi oli sujunut nopeasti ja tutkijoilla oli kaksi päivää käytettävissään, Taavitsainen päätti tutustua eräisiin muihinkin paikkakunnan historiallisiin kohteisiin, kuten rajamerkkeihin, mutta ennen kaikkea Kirkkokallioon, jonka hän muisti hyvin taannoisen esittelyvierailuni perusteella ja joka oli jäänyt kiinnostamaan häntä. 


Teksti on ote Olavi Ahokkaan laajemmasta kirjoituksesta, missä hän kertoo tutkimuksistaan synnynpaikkansa Uukuniemen Papinniemellä. Ahokkaan sinnikkään tutkimustyön tuloksena selvisi, että Papinniemessä sijaitsee autioitunut ortodoksikylä, joka on laaja ja monipuolinen historiallisen ajan muinaisjäännösalue. Uukuniemi on nykyisin osa Parikkalaa.