Suomen muinaistaideseura ry

Rist’niemen vuori Metsäisenjärven rannalla

Elävää kuvaa (Käytä Internet Explorer-selainta)

Teksti: Rauno Lauhakangas

Miehikkälän kunnan pohjoisreunassa sijaitsee pieni n. 1,5 km pitkä kapea järvi, joka kuuluu Vaalimaanjoen latvavesiin. Virallisissa kartoissa järvi on nimetty Metsäisenjärveksi. Paikalliset asukkaat käyttävät järvestä nimitystä Mettäisen järvi tai joskus pitempää versiota, Metsämuurosen järvi. Järven länsirannalla n. 500 m päässä järvestä alkavasta laskuojasta on pystysuora kalliopinta, joka kohoaa n. 15 metrin korkeuteen. Paikalliset asukkaat ovat nimenneet kukkulan Rist’niemen vuoreksi. Maaperä Miehikkälän kunnan alueella kuuluu kaakois-Suomen rapakivialueeseen ja niinpä koko kukkula tuntuu olevan rapakiveä. Kalliossa on säilynyt hyvin punavärillä maalattu tikku-ukko. Ukon kädet ovat sivulle levitettynä ja niistä näyttää roikkuvan sik-sak muotoon maalatut alaspäin viruvat ”otukset”. Voidaan veikata käärmeiksi. Kuvio on hyvin säilynyt, koska juuri sen kohdalta on ylempi osa kalliosta ”itkenyt” vettä ja pitänyt pinnan jäkälästä puhtaana. Kuvion vieressä näyttäisi olevan vastaavanlainen tikku-ukko, mutta se ei ole säilynyt. Kallioseinämässä on jäänteitä maalauksista, mutta se ovat nykyään tuskin havaittavissa olevia väriläikkiä. Samoin siirryttäessä maalauksista laskuojan suuntaan löytyy toinen mahdollinen pystusuora maalauspinta, mutta siinä ei ole löydettävissä punamultaväriä.

Metsämuurosen kylä

Mettäisen järvi kuuluu Metsämuurosen kylään, jonka asukkaat ovat muinaisista ajoista alkaen käyttäneet järven nautintaoikeutta. Metsämuurosen kylä sijaitsee n. 5 km päässä Muurola-nimisestä kylästä, ja on luultavaa (pitänee tarkistaa), että Muurolasta ylikansoituksen seurauksena on väkeä siirtynyt uusille erämaille Muurolasta itään. Samalla heitä on alettu kutsua metsämuurolaisiksi. Siirtyminen on voinut tapahtua 1600-luvulla, koska asukkaiden paikallisessa perinteessä on tietoja tarinoista isonvihan ajoilta, jolloin kasakat Viipurista Turkuun kulkevan ns. Kuninkaantien varrelta poikkesivat myös sisämaahan päin aina Muurolan kylään asti. Tarinoiden mukaan asukkaat pakenivat metsiin ja sitoivat lehmien turvat kiinni.

Rist’niemen vuori

Tieto kalliomaalauksesta oli jo 1900-luvun alkuun mennessä kadonnut. Vain Rist’niemen nimi kieli, että paikalla on jotain erikoista, mutta nimen merkitys oli kadonnut. Toisaalta voidaan arvella, että kalliomaalauksesta oli olemassa tieto kristillisellä ajalla, koska kalliomaalaus oli hahmotettu ristin muotoiseksi. Toisaalta vielä 1600-luvulla eläneet ihmiset olivat vielä täysiä pakanoita eikä sana ollut vielä tavoittanut kaikkia asukkaita. Vrt. Viipurin piispan Nycopeuksen kirje Pietari Brahelle 21 heinäkuuta vuonna 1660 Tukholmaan (Ristiina 1649-1949, [1949], 71), jossa piispa valittelee, että Ristiinan asukkaat palvovat vielä kallioita ja kukkuloita!

Alueen geologia

Mettäisen järvi sijaitsee Salpausselän eteläpuolella ja saattaa olla, että järven pinta on ollut samalla tasolla tuhansia vuosia jääkauden lopusta alkaen . Järven kallioseinämä jatkuu n. 200 metrin matkan laskuojan suuntaan.Vesi on tuhansien vuosien kuluessa rapauttanut kallioon vaakasuoran railon, joka kulkee jatkuvana ja jatkuu melko tasaisesti koko kallioseinämän pituudelta. Voidaan ajatella, että jäät ovat hanganneet rapakiveä ja siitä on murtunut palasia jatkuvasti. Kyseinen railo on nykyään n. 1 metrin korkeudella järven pinnasta.

Nykyajan kosketus

1960-luvulla Suomessa oli käynnissä suuri metsien ojitusvimma ja niinpä järviäkin laskettiin. Mettäisen järvellä kävi pieni onnettumuus ja järvestä holahti liikaa vettä ja järvi sai nykyisen tilansa oltuaan sitä ennen n. 10,000 vuotta paikoillaan!

Järven laskun jälkeen paikalliset nuorukaiset päättivät lähteä etsimään aarteita paljastuneesta rantahiekasta, jota tuli näkyviin 10-20 metriä vanhasta rantareunasta. Koko järvi kierrettiin systemaattisesti ja kokoon saatiin 3 vanhaa ruuhta, jotka sitten kesän 1964 kuluessa siirrettiin saraimeen suojaan ja siellä ne ovat vielä tänäkin päivänä. Merkittävin löytö oli vanha leveä suksi, joka löytyi mutaan hautautuneena n. 150 metriä kalliomaalauksesta laskuojan suunttan. Suksi on nykyään erilaisten seikkailujen jälkeen tieteen hoivissa odottaen ajoitusta.

Järvi muodostaa oman paikallisen vesialueen, joka koostuu Mettäisen järvestä, Tavos-Lavosen lammesta, Ratalammesta sekä Kurkilammesta. Mettäisen järven ja Kurkilammen välinen metsäalue on matalaa, ja voi olla, että se on ollut aikaisemmin veden peittämää niin, että niiden välinen oja on ollut leveämpi. Tällä alueella on silloin saattanut olla kivikautisia asumuksia.

Kalliomaalauksen etsintää

Kuvasin kesällä 1978 systemaattisesti Rist’niemen vuoren kallioseinämät tarkoituksella etsiä valokuvien perusteella kalliomaalauksia, mutta kuten kuvasta näkyy kalliomaalauksen etsiminen tällä tavalla oli mahdotonta. Kuvassa on erotettavissa selkeä edelle kerrottu vaakasuora veden ja jään eroosion vaikutuksesta syntynyt railo n. 1 m korkeudella nykyisestä vedenpinnasta.

Kalliossa on n. 7-8 m korkea repeytymä, joka näyttää siltä kuin se olisi juuri irtoamaisillaan. Arkeologi Timo Miettisen mukaan se on seita. Tikku-ukon käsistä riippuva sik-sak-kuvio voisi käärmeen sijasta olla myös ankerias, koska tietojen mukaan Mettäisen järvestä olisi saatu joskus pyydettyä ankeriaita.

Spekulaatiota Rist’niemen nimestä

Rist’niemen vuori kantaa ristin nimeä, vaikka parempi olisi ollut kaikukallio, koska kukaan ei tiennyt miksi kalliolle oli annettu sellainen nimi. Tyynellä säällä nuorisolla oli tapana kokoontua vastarannalle, josta ko. kallioon on matkaa n. 150 metriä. Kallioseinämälle saattoi puhua ja se antoi sanat takaisin. Toinen leikki oli sellainen, että ruuhella soudettiin keskelle järveä ja pitkä laudankappale asetettiin ruuhen reunan yli ja jalalla painaen paiskattiin se tyynen veden pintaan ja saatiin aikaan aikamoinen jysähdys, joka kimposi takaisin kallioseinämästä.

Kalliomaalauksen ääni?

On mahdollista, että äänimaisemalla on suurempi merkitys kalliomaalausten tekemisen kannalta kuin aikaisemmin on osattu odottaa. Kalliomaalauksen vasemmalla puolella on kalliossa kolo, jonka yläreuna oli samalla tasolla kuin em. 1960-luvulle asti ollut veden pinta. Kun aallot loiskivat kallion pintaan, niin ne sulkivat kolon yläreunan. Kolo on myös sopivasti kourun muotoinen, jolloin sen täysin vedenalainen osa ohjasi veden painetta ylöspäin kohti kolon yläreunaa, joka oli juuri sulkeutunut aallon vaikutuksesta. Koloon oli jäänyt sopiva määrä ilmaa, jonka alapuolinen paine purskautti kolon yläreunasta, samalla kolosta lähti korahteleva ääni!

Videokuvaus Rist'niemen kallioseinämästä, kuvattu maaliskuussa 2018.

Kirjallisuus

Ristiina 1649-1949, Pitäjän ja seurakunnan 300-vuotiset vaiheet. Julkaissut Ristiinan seurakunta ja kunta. Mikkeli, Oy Mikkelin Sanomain kirjapaino, 1949.