Sarkasvuoren ja Sarkaslammen maalaukset sijaitsevat Juvan Uimasalossa Sarkaslammen itärannalla. Lampi on aikoinaan ollut yhteydessä Saimaaseen. Sarkaslammen maalaus käsittää pienen veneen. Veneestä noin 400 metriä pohjoiseen oleva Sarkasvuoren vuonna 1983 löydetty maalaus on huomattavasti näyttävämpi: kulmikas ja hoikkakaulainen hirvi, jolla on sydänpiste. Hirven yläpuolella on tulkinnallinen kuva, joka voisi viitata koukkupolviseen ihmiseen.

Talvella 2017 "The veteran rock-art hunter" Anssi T. Toivanen teki Sarkasvuorelta aivan uskomattoman löydön. Vain 20 metriä oikealle tunnetusta kapeakaulaisesta hirvestä ja mahdollisesta tyylitellystä ihmiskuvasta on toinen maalaus, vasemmalle suuntaava ääriviivahirvi, sydänpisteineen kaikkineen. Sarkasvuoren maalaus oli ollut tunnettu jo 34 vuotta ja paikalla oli käynyt lukuisa joukko alan asiantuntijoita ja harrastajia, joten tuntuu uskomattomalta, että kukaan ei ollut aikaisemmin huomannut tätä "Anssin hirveä". Maalaus on tosin äärimmäisen himmeä ja kesällä polku kulkee niin lähellä kalliota, että siitä ei maalausta voi havaita, mutta silti. Anssin hirvi sijaitsee suurin piirtein samalla korkeudella kuin aiemmin tunnettu maalaus, joka on Museoviraston Kyppi-rekisterin mukaan 4,8 metriä Sarkaslammen pinnasta.

prev next