Ukonvuoren  maalaukset sijaitsevat korkealla kalliossa avautuvassa puoliluolassa. Luolaan pääsee portaita pitkin. Pienellä näköalaterassilla oleva opastaulu kertoo paikan merkittävimmästä kuvasta, puolittaisesta ihmishahmosta, mutta opastaulu on sijoitettu hahmottoman punaväriläikän eteen. Kätensä ylös nostanut ihmishahmo, jota on shamaaniksi kutsuttu, sijaitsee kallionulkonemassa, punaväriläikästä ylös oikealle. Shamaanin toinen käsi ja osittain toinen jalka peittyvät keltaisen juovan alle.

prev next