Karhusaari
Karhusaari sijaitsee vastapäätä Iitin Konniveden Kelloniemen itärantaa. Maalaus on matalahkossa kalliossa pienen rantakaistaleen takana. Siitä voi erottaa kolme tikkumaista hirveä, kaksi oikealla ja yksi vasemmalla. Hirvien keskeltä on lohjennut iso palanen kalliota, joten on oletettavaa, että päämaalauskohta on sijainnut lohkeaman keskellä. Karhusaaren ja Kelloniemen välillä käy kova virtaus, joten talvella jää on aina hyvin petollinen. Parhaiten maalaukselle pääsee kesällä meloen, joko Vuolenkoskelta, jolloin samalla reissulla voi käydä myös Haukkavuoren ja Rautakannanvuoren maalauksilla. 

prev next